Sign In
Uutta tietoa huipputeknologiasta ja sen hyödyntämisestä, tietoa tulevaisuuden ratkaisuista ja palveluista päätöksenteon tueksi ja liiketoiminnan kehittämiseen. Kohdistettu VTT:n kumppaneille, asiakkaille sekä huipputeknologiasta ja sen sovelluksista kiinnostuneille.
Julkaisu tieteestä, teknologiasta ja liiketoiminnasta

​​​

Mediatuotannossa ja asumispalveluissa valmistaudutaan 5G-verkkoon

Teksti: Marja Saarikko | Kuva: Timo Porthan | 16.11.2017

5GTNF-testiverkkohankkeessa on mukana jo useita tahoja kehittämässä 5G-teknologiaan liittyviä palveluja. Ylen tavoitteena on hyödyntää uutta teknologiaa teknisissä toiminnoissaan, Caritas vanhuspalveluissa ja Hartela Pohjois-Suomi Karjasillan Verstaan alueella.

​VTT:n koordinoima 5GTNF-testiverkkohanke on edennyt toiseen vaiheeseen, johon kutsutaan mukaan yrityksiä ja kolmansia osapuolia kehittämään uusia verkon yli toimivia palveluita. Yksi testiverkkojen ympärille muodostettuun ekosysteemiin kuuluvista partnereista on Yle.

Ylen Jakelu- ja verkkoteknologiat -osaston kehityspäällikkö Risto Huoson mukaan suurikapasiteettistä ja pieniviiveistä langatonta tiedonsiirtoa on mahdollista hyödyntää tulevaisuudessa median tuotannoissa ja -jakelussa.

 – Tutkimme hankkeessa, miten 5G-verkko soveltuu ohjelman tekemiseen ja erityisesti tuotantoihin, joissa edellytetään suurta kapasiteettia, lyhyttä latenssia sekä skaalautuvuutta, hän kertoo.

Suoran tv- tai radiolähetyksen toteuttaminen vaatii aina verkkoyhteyden. Suurten yleisötapahtumien ongelmana on nykyisin se, että mobiiliverkko menee helposti tukkoon. Kun SMS-viestit eivät kulje eikä matkapuhelimilla voi soittaa, tuotantojenkin tekeminen on mahdotonta.

– Tällä hetkellä tv-tuotannoissa kameroille täytyy rakentaa oma langaton verkkonsa, mikä on työlästä ja kallista. Jos konserttiareenoilla ja urheilukentillä olisi 5G-verkko jo valmiina, sen avulla olisi mahdollista tehdä koko teräväpiirtolaatuinen tuotanto, Huoso sanoo.

Live-lähetystä kentältä

Tulevaisuuden teknologiasta hyötyisivät myös Ylen liikkeellä olevat toimittajat, jotka voivat sen avulla lähettää live-kuvaa suoraan verkon yli. Näin 5G-verkko toimisi myös Ylen tuotantoverkkona.

Risto Huoson mukaan Ylen tavoitteena 5G-kokeilussa on tutkia LTE Broadcasting -tekniikan mahdollisuuksia median tuottamisessa ja jakelussa. Sen avulla verkon kapasiteetti saataisiin hyödynnettyä paljon nykyistä tehokkaammin.

– Tällä tavalla yhtä lähetystä voi samanaikaisesti vastaanottaa useampi käyttäjä, kuten nyt perinteisessä broadcast-mallissa nykyisissä radio- ja tv-verkoissa.

Sovelluksia myös vanhuspalveluissa

Toinen hankkeissa mukana oleva partneri on oululainen yleishyödyllinen yhteisö Caritas.

Sosiaali- ja terveyspalveluita yksityisille, yrityksille ja kunnille tuottava yhteisö on lähtenyt kehittämään vanhusten kotihoitoa 5G:n avulla. Hankkeen ensimmäinen kohde on Taka-Lyötyssä sijaitseva palvelukeskus, jossa asuu 102 vanhusta. Palvelutalon asukkaista suurin osa tarvitsee arjen tueksi kotihoidon palveluita.

Caritaksen vanhuspalvelujohtaja Nina Hynnisen mukaan 5G-teknologia auttaa kohdentamaan kotihoidon palveluita oikea-aikaiseksi.

– Vanhusten luo mennään silloin, kun he tarvitsevat apua. Käynnin ajankohtaa ei katsota kellosta. Kun hoito saadaan kohdennettua, palveluiden laatu paranee ja yksilöllisyys lisääntyy, hän sanoo.

Käytännössä hanke toteutetaan niin, että vanhusten palveluasuntoihin asennetaan antureita, joiden avulla heidän päivittäisiä toimintojaan voidaan seurata ja arvioida palvelun tarvetta asukaslähtöisesti.

Hoidon tarve arvioidaan esimerkiksi vanhuksen liikkumisen, vedenkulutuksen ja sähkönkäytön perusteella. Antureiden tuottama tieto kerätään 5G-verkon yli pilvipalveluun.

Hynnisen mukaan hankkeessa on aluksi mukana kaksi palveluasuntoa, kaksio ja kolmio sekä niiden asukkaat ja läheiset.

– Seuraavaksi tarkoitus on liittää järjestelmiin myös sisä- ja ulkopaikannus, jonka avulla voimme taata esimerkiksi muistisairaiden turvallisuuden sekä sisä- että ulkotiloissa.

Karjasillan Verstas saa 5G-valmiuden

Kolmas partnereista on Hartela Pohjois-Suomi Oy, joka kehittää Oulun keskustan lähellä sijaitsevaa Karjasillan Verstaan aluetta.

Alueen kehittämiseksi on perustettu Karjasillan Verstas Business Lab, jossa yritykset voivat testata ja kehittää uusia asumisen tuotteita ja palveluja.

Business Labin projektipäällikkö Helena Moringin mukaan kohteeseen tulee 11 uutta kerrostaloa, ja vanha koulutila saneerataan. Samalla koko asuinalue saa 5G-valmiuden.

– Saneeraus alkaa vuoden 2018 alussa ja parhaillaan käynnissä on Karjasillan koulun verkkoarkkitehtuurin sekä 5G-testiverkon ja sensoroinnin suunnittelu. Samalla arvioidaan esimerkiksi alueen päiväkodin konkreettinen sensoroinnin tarve, sekä kiinteistön että operatiivisen toiminnan kannalta, hän kertoo.

 

Yhteisdemonstraatiot tuovat esiin 5G:n mahdollisuudet

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin 5thGear-ohjelmaan kuuluu neljä testiverkkoprojektia, joiden ympärille on muodostettu 5G Test Network Finland (5GTNF) -ekosysteemi. Yhteistä 5GTNF-teknologia-alustaa voidaan nyt hyödyntää laajamittaisesti testauksessa, piloteissa ja demonstraatioissa.

5G Test Network Finland -yhteistyötä koordinoi VTT, jonka tehtävä on myös edesauttaa projektien välistä yhteistyötä. Hankkeen koordinaattorin erikoistutkija Jarno Pinolan mukaan yhteisdemonstraatiot tuovat konkreettisesti esiin 5G:n mahdollisuuksia.

– Jokaisella yrityksellä on oma tavoitteessa suorituskykyisemmän langattoman verkon hyödyntämiseksi. Esimerkiksi Ylen kehitystyö painottuu kentällä tapahtuvaan sisällöntuotantoon sekä sen entistä tehokkaampaan jakeluun mobiiliverkkoja hyödyntäen, hän sanoo.

Avointen 5G-testiverkkojen rakentaminen aloitettiin vuonna 2015, ja nyt niiden ympärille muodostettua kumppaniverkostoa laajennetaan entisestään. Projekteissa tapahtuva kokeellinen tutkimus- ja kehitystyö painottuu Pinolan mukaan tulevina vuosina voimakkaasti käytännön demonstraatioihin ja pilotteihin.

5GTNF-yhteistyöverkostoon haetaan uusia vertikaalisten alojen teollisuuspartnereita muun muassa digitaalisen terveydenhuollon, autoteollisuuden, energia-, valmistus-, media- ja viihde- sekä hätä- ja turvallisuuspalvelujen aloilta.

Ota yhteyttä:

 Jarno Pinola​, Senior Scientist

+358 40 356 9859, Jarno.Pinola@vtt.fi

 

 

VTT Impulssihttps://www.vtt.fi/ImpulssiVTT Impulssi
Tekoäly paljastaa sydänpotilaan komplikaatioriskinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tekoaly-paljastaa-sydanpotilaan-komplikaatioriskin.aspxTekoäly paljastaa sydänpotilaan komplikaatioriskin
Kestävät ja älykkäät yhteisöthttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kestävät-ja-älykkäät-yhteisöt.aspxKestävät ja älykkäät yhteisöt
Liiketoiminnan kehittäminenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Liiketoiminnan-kehittäminen.aspxLiiketoiminnan kehittäminen
Älykäs teollisuushttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Älykäs-teollisuus.aspxÄlykäs teollisuus
Terveys ja hyvinvointihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Terveys-ja-hyvinvointi.aspxTerveys ja hyvinvointi
Biotalous ja kiertotaloushttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Biotalous-ja-kiertotalous.aspxBiotalous ja kiertotalous
Digitaalinen maailmahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitaalinen-maailma.aspxDigitaalinen maailma
Impulssi 2/2018https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2018.aspxImpulssi 2/2018
Palvelut PK-yrityksillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Palvelut-PK-yrityksille.aspxPalvelut PK-yrityksille
Vähähiilinen energiahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Vähähiilinen-energia.aspxVähähiilinen energia
Riskienhallintaa mutkistuvassa maailmassahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Riskienhallintaa-mutkistuvassa-maailmassa.aspxRiskienhallintaa mutkistuvassa maailmassa
Minima Processor Oy – Energiatehokkuuden maailmanennätys kiihdyttää IoT-kehitystähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Minima-Processor-Oy-Energiatehokkuuden-maailmanennätys-kiihdyttää-IoT-kehitystä.aspxMinima Processor Oy – Energiatehokkuuden maailmanennätys kiihdyttää IoT-kehitystä
Teollinen internet haastaa Suomenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollinen-internet-haastaa-Suomen.aspxTeollinen internet haastaa Suomen
Kyberturvallisuus vaatii muutakin kuin teknologiaosaamistahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kyberturvallisuus-vaatii-muutakin-kuin-teknologiaosaamista.aspxKyberturvallisuus vaatii muutakin kuin teknologiaosaamista
Robottiautojen esiinmarssihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Robottiautojen-esiinmarssi.aspxRobottiautojen esiinmarssi
Älypuhelinsovelluksella työhyvinvointia tehdasympäristöönhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Alypuhelinsovelluksella-tyohyvinvointia-tehdasymparistoon.aspxÄlypuhelinsovelluksella työhyvinvointia tehdasympäristöön
Suomi suuntaa vähähiiliseen älyliikenteeseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Suomi-suuntaa-vahahiiliseen-alyliikenteeseen.aspxSuomi suuntaa vähähiiliseen älyliikenteeseen
Hybridimenetelmillä uusia ratkaisuja metallien kierrätykseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/hybridimenetelmilla-uusia-ratkaisuja-metallien-kierratykseen.aspxHybridimenetelmillä uusia ratkaisuja metallien kierrätykseen
Digitalisoimalla biotalous uudelle tasollehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitalisoimalla-biotalous-uudelle-tasolle.aspxDigitalisoimalla biotalous uudelle tasolle
Oma osaaminen yhteiseksi hyväksihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Oma-osaaminen-yhteiseksi-hyvaksi.aspxOma osaaminen yhteiseksi hyväksi
Wärtsilän Jaakko Eskola: Menestymme vain innovoinnilla ja uusiutumisellahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Wärtsilän-Jaakko-Eskolaä-Menestymme-vain-innovoinnilla-ja-uusiutumisella.aspxWärtsilän Jaakko Eskola: Menestymme vain innovoinnilla ja uusiutumisella
FinnCERES vie materiaalien biotalouden uudelle tasollehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/FinnCERES-vie-materiaalien-biotalouden-uudelle-tasolle-.aspxFinnCERES vie materiaalien biotalouden uudelle tasolle
Maailma kuluttajien silminhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailma-kuluttajien-silmin.aspxMaailma kuluttajien silmin
Maailma vuonna 2030 – vastauksia huomisen kysymyksiinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailma-vuonn-2030-vastauksia-huomisen-kysymyksiin.aspxMaailma vuonna 2030 – vastauksia huomisen kysymyksiin
Puhtaampaa kaupunkiliikennettä puupohjaisella dieselillähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Puhtaampaa-kaupunkiliikennetta-puupohjaisella-dieselilla.aspxPuhtaampaa kaupunkiliikennettä puupohjaisella dieselillä
Mallinnuksen ja simuloinnin hyödyntäminen uusissa voimalaitoskonsepteissahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mallinnuksen-ja-simuloinnin-hyodyntaminen-uusissa-voimalaitoskonsepteissa.aspxMallinnuksen ja simuloinnin hyödyntäminen uusissa voimalaitoskonsepteissa
5G tuo vauhtia verkkopalveluihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/5G-tuo-vauhtia-verkkopalveluihin.aspx5G tuo vauhtia verkkopalveluihin
Kone on inhimillisempihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kone-on-inhimillisempi.aspxKone on inhimillisempi
Petri Kalliokoski: Tekoäly siirtyy sanoista tekoihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Petri-Kalliokoski-Tekoaly-siirtyy-sanoista-tekoihin.aspxPetri Kalliokoski: Tekoäly siirtyy sanoista tekoihin
Sopiiko elinkaariarviointi poliittisen päätöksenteon tueksi?https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Sopiiko-elinkaariarviointi-poliittisen-päätöksenteon-tueksi.aspxSopiiko elinkaariarviointi poliittisen päätöksenteon tueksi?
Kolmiulotteinen virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus – Kohti uusia maailmojahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kolmiulotteinen-virtuaalitodellisuus-ja-lisätty-todellisuus-Kohti-uusia-maailmoja.aspxKolmiulotteinen virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus – Kohti uusia maailmoja
Ilman hiilidioksidista raaka-aine polttoaineisiin, kemikaaleihin ja ruokaanhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ilman-hiilidioksidista-raaka-aine-polttoaineisiin-kemikaaleihin-ja-ruokaan.aspxIlman hiilidioksidista raaka-aine polttoaineisiin, kemikaaleihin ja ruokaan
Brasilia viitoittaa bioenergian tietähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Brasilia-viitoittaa-bioenergian-tieta.aspxBrasilia viitoittaa bioenergian tietä
Optinen isotooppispektroskopia: Yhä tarkempia tietoja tutkimuskohteestahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Optinen-isotooppispektroskopia-kehittynyt-merkittavasti.aspxOptinen isotooppispektroskopia: Yhä tarkempia tietoja tutkimuskohteesta
LEO tuo älyä sylintereihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/LEO-tuo-alya-sylintereihin.aspxLEO tuo älyä sylintereihin
Avoimen lähdekoodin infrastruktuuri sähkömekaanisen alan tuotekehityksessähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Avoimen-lahdekoodin-infrastruktuuri-sahkomekaanisen-alan-tuotekehityksessa.aspxAvoimen lähdekoodin infrastruktuuri sähkömekaanisen alan tuotekehityksessä
Pilottitehtaat jauhavat ideoista liiketoimintaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Pilottitehtaat-jauhavat-ideoista-liiketoimintaa.aspxPilottitehtaat jauhavat ideoista liiketoimintaa
Kun osaat mitata, osaat parantaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/MIKES-tekee-vaativia-mittauksia-teollisuuden-kayttoon.aspxKun osaat mitata, osaat parantaa
Vanha ydintutkimusreaktori poistetaan käytöstä – uusi ydinturvallisuustalo rakenteillahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/FiR-1-tutkimusreaktori-poistetaan-kaytosta.aspxVanha ydintutkimusreaktori poistetaan käytöstä – uusi ydinturvallisuustalo rakenteilla
Kovaakin kovempi vientituotehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kovaakin-kovempi-vientituote.aspxKovaakin kovempi vientituote
Mitä kuuluu Australiaan?https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mita-kuuluu-Australiaan.aspxMitä kuuluu Australiaan?
Kännykällä mielenrauhaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kannykalla-mielenrauhaa.aspxKännykällä mielenrauhaa
Kvanttinormaaleita uudistuvalle SI-järjestelmällehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kvanttinormaaleita-uudistuvalle-SI-jarjestelmalle.aspxKvanttinormaaleita uudistuvalle SI-järjestelmälle
Autonomiset järjestelmät yleistyvät teollisuudessa nopeastihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Autonomiset-jarjestelmat-yleistyvat-teollisuudessa-nopeasti.aspxAutonomiset järjestelmät yleistyvät teollisuudessa nopeasti
Mediatuotannossa ja asumispalveluissa valmistaudutaan 5G-verkkoonhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mediatuotannossa-ja-asumispalveluissa-valmistaudutaan-5G-verkkoon.aspxMediatuotannossa ja asumispalveluissa valmistaudutaan 5G-verkkoon
Teollinen 3D-tulostus nousukiidossahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollinen-3D-tulostus-nousukiidossa.aspxTeollinen 3D-tulostus nousukiidossa
S-ryhmä uskoo monikanavamalliinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/S-ryhma-uskoo-monikanavamalliin.aspxS-ryhmä uskoo monikanavamalliin
Elinkeinoministeri Olli Rehn: uudistumisen kautta nousuunhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Elinkeinoministeri-Olli-Rehn-uudistumisen-kautta-nousuun.aspxElinkeinoministeri Olli Rehn: uudistumisen kautta nousuun
Tuottoisaa käyttöä Suomen biomassoillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tuottoisaa-kayttoa-Suomen-biomassoille.aspxTuottoisaa käyttöä Suomen biomassoille