Sign In
Uutta tietoa huipputeknologiasta ja sen hyödyntämisestä, tietoa tulevaisuuden ratkaisuista ja palveluista päätöksenteon tueksi ja liiketoiminnan kehittämiseen. Kohdistettu VTT:n kumppaneille, asiakkaille sekä huipputeknologiasta ja sen sovelluksista kiinnostuneille.
Julkaisu tieteestä, teknologiasta ja liiketoiminnasta

VTT:n uusi plasmakäsittelylaitteisto vauhdittaa teollisuuden tuotantoprosesseja ja uusien tuotteiden syntymistä, kertoo VTT:n tiimipäällikkö Tomi Lindroos.

Plasmakäsittely kirittää materiaalikehitystä

Teksti: Jukka Nortio | Kuvat: Janne Ruotsalainen | 22.5.2018

15 000 astetta. Siinä höyrystyy rautakin. VTT:n 3D-printtauksen tehostamiseksi hankkima plasmakäsittelylaitteisto avaa uusia mahdollisuuksia ja nopeuttaa teollisuuden materiaali- ja tuotekehityssyklejä.

​VTT:n Tampereen yksikössä on viime syksystä alkaen tutkittu kanadalaisen Tekna-yrityksen valmistaman plasmakäsittelylaitteen suomia mahdollisuuksia. Ensimmäisiä asiakaspilotteja on ajettu ja tulokset ovat lupaavia. Tiimipäällikkö Tomi Lindroos on silmin nähden tyytyväinen tuoreeseen työvälineeseen.

– Meidän laite on uniikki Euroopassa ja ainoa, jota markkinoidaan ulkopuolisten käyttöön, niin että kuka tahansa pääsee jauheidensa kanssa tekemään tällä töitä.

VTT hakee laitteistolla uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

– Meidän pitää olla aktiivisesti esillä messuilla ja konferensseissa, jotta meidät tunnetaan. Olemme käyneet Euroopan lisäksi keskusteluja myös muun muassa Taiwanin ja Yhdysvaltojen suuntaan.

Lindroos painottaa, että tämän vuoden tärkeä tavoite on saada myös suomalaisyritykset näkemään uuden palvelun tarjoamat mahdollisuudet tuotekehitysprojektien vauhdittamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

– Isojen laitevalmistajien alihankintaketjut ovat kriittinen asiakaskuntamme.

Kattava palvelu

Plasmakäsittelylaitteisto on VTT:n vastaus teollisuuden alati lisääntyvälle tarpeelle saada käyttöön laboratoriomittakaavaa laajempia 3D-printtauksen pilotointiympäristöjä.

– Laboratoriomittakaavaa suuremmilla pilotointiympäristöillä on globaalisti iso kysyntä. Teollisuusyritykset hakevat ympäristöjä, jotka ovat lähellä lopullista tuotantoa, sillä tämä mahdollistaa nopeamman siirtymisen tuotekehityksestä tuotantoon.

VTT:n uusi plasmakäsittelylaitteisto vauhdittaa teollisuuden tuotantoprosesseja ja uusien tuotteiden syntymistä. Koko valmistusketju raaka-aineesta tuotteeksi nopeutuu ja virtaviivaistuu.

Plasmakäsittelylaitteisto on osa jauhemaisten aineiden pilotointiympäristöä (Powder Piloting Service), joka tarjoaa asiakasyritysten tuotekehitysprojekteissa mahdollisuuden hyödyntää sekä modernia laitteistoa että VTT:n asiantuntijoille yli 20 vuoden aikana kertynyttä syvällistä materiaalitekniikan osaamista.

VTT:n palvelu on yhden luukun periaate.

– Ideana on se, että materiaaleja kehitetään teollisesti järkevässä mittakaavassa ja samassa ketjussa materiaalisynteesistä komponentiksi saakka. Meillä on myös tarjolla rinnakkaisia prosessiketjuja, joiden soveltuvuutta valmistukseen voidaan arvioida, Lindroos kertoo.

Metallisten materiaalien tuotantoketjussa VTT tarjoaa koko kirjon palveluita, muun muassa seosten tuotantoa, jauheiden valmistusta eri tekniikoilla sekä jauheiden muokkausta valmistusprosessiin.

Rautakin höyrystyy

Plasmalaite tuo ratkaisun monien ongelmallisten materiaalien muokkaukseen 3D-tulostukseen sopiviksi.

Valtaosa maailman metallijauheesta tuotetaan vesiatomisointimenetelmällä. Sen ongelma on jauhepartikkeleiden epämääräinen muoto, jolloin jauhe ei ole riittävän juoksevaa 3D-tulostusta varten. Plasmakäsitellyllä vesiatomisoitu jauhe voidaan muokata puhtaaksi, erittäin tasalaatuiseksi ja erinomaisesti 3D-tulostukseen sopivaksi.

– Uusi laitteisto poistaa sulamispisteeseen liittyvät rajoitteet. Plasmalaitteessa päästään jopa 15 000 asteen lämpötilaan, jossa rautakin höyrystyy. Lähtöaine voi olla myös suspensio eli jauhe, jossa on mukana nestekomponentti.

Aine syötetään kuuman plasmaliekin läpi. Aineen viipymäaikaa varioidaan kuumassa liekissä, jolla aineeseen saadaan erilaisia ominaisuuksia. Läpisyötettävästä jauheesta muokataan täydellisen pyöreää jauhetta, jolloin sen juoksevuus on huippuluokkaa ja mahdollisimman sopivaa 3D-tulostukseen. Korkea lämpötila myös höyrystää jauheesta epäpuhtaudet pois ja saatava aine on hyvin puhdasta.

Puhtaalla ja pyöreällä jauheella ei ole itseisarvoa, vaan ainoastaan sen käytettävyys 3D-tulostuksessa ratkaisee.

– Jauheesta 3D-tulostetulle komponentille teemme usein jälkikäsittelyn kuten lämpökäsittelyn, isostaattisen kuumapuristuksen ja pinnan modifioinnin. Valmistamme siis asiakkaalle käyttövalmiin komponentin. Tämän lisäksi meillä on rinnalla perinteiset jauhemetallurgiset valmistusmenetelmät kuten metallien ruiskupuristus, isostaattinen kuumapuristus ja pinnoitusmenetelmät termisellä ruiskutuksella tai laserpinnoituksella.

 

Plasmakäsittelylaitteisto on osa jauhemaisten aineiden pilotointiympäristöä (Powder Piloting Service).

Digitaalinen malli nopeuttaa tuotekehitystä

Plasmakäsittelylaite on osa tuotekehityksen ja tuotannon digitalisointia. Enää ei tarvitse tehdä mallikappaleita fyysisesti, vaan ne ja niissä käytettävät materiaalit voidaan mallintaa tietokoneella ja mallikappaleet tulostaa tietokonemallin pohjalta 3D-printterillä.

VTT:n isot teollisuusasiakkaat hakevat uusilla materiaaleilla erityisesti hintakilpailukykyä. Toisaalta palvelua on suunnattu myös aloitteleville yrityksille, jotka tarvitsevat innovaatioilleen modernin pilotointiympäristön.

– Spin-off-yrityksillä on pienet resurssit investoida. Meidän ympäristömme on hyvä paikka tutkia asioita ennen suuria investointeja.

Viime syksynä käyttöönotetulla laitteistolla on ajettu jo ensimmäisiä asiakastöitä. Kokemukset ovat olleet positiivisia.

– Ennakkoon jännitimme laitteiston kapasiteettia, mutta olemme päässeet sillä ihan järkeviin jauhemääriin. Yhdessä päivässä saamme riittävästi jauhetta yhteen 3D-tulostukseen eli viidestä kymmeneen kiloa kerrallaan.

 

Materiaalikehityksen kolme draiveria

Uusien materiaalien kehittämisen ensisijaisena pontimena on yritysten tarve saada tuotteidensa komponentteihin entistä parempia ominaisuuksia. Materiaaleihin kohdistuu kovia vaatimuksia: parempaa korroosion, paineen ja lämmönvaihteluiden kestoa, lisää kovuutta tai parempi sitkeys; ja yhä useammin näitä kaikkia yhdessä. VTT:n tutkimusyksikkö vastaa tähän huutoon tietokonemallintamalla uusia materiaaleja ja niiden tuotantoa.

Kriittisten materiaalien, kuten koboltin, niukkuus ja hinnanvaihtelut ovat toinen syy, joka kirittää korvaavien ja edullisempien materiaalien kehitystä. Näissä tilanteissa voidaan jopa tinkiä materiaalin ominaisuuksista, jos korvaava materiaali on kustannustehokas ja sillä on käyttötarkoitukseen riittävät ominaisuudet.

Kolmas materiaalikehityksen linja on teollisuuden sivuvirroista saatavien raaka-aineiden hyödyntäminen materiaalikehityksessä, jolloin myös parannetaan kustannustehokkuutta.

– Plasmakäsittelylaitteistolla voidaan tehokkaasti poistaa sivuvirroissa olevia epäpuhtauksia, jolloin saadaan moniin käyttötarkoituksiin sopivia puhtaita raaka-aineita, VTT:n Tomi Lindroos sanoo.

 

3D-tulostaminen muuttaa maailmaa

3D-tulostaminen harppaa pitkin askelin ja muuttaa maailmaa uusien sovellustensa myötä. Tällä hetkellä 3D:n suurimpia hyödyntäjiä ovat kuluttajatuote-, ilmailuja autoteollisuus sekä lääketieteen sovellukset. VTT on kokeillut esimerkiksi Sandvikin kanssa laitteiden osien 3D-tulostusta.

3D-tulostusteknologian edut korostuvat erityisesti lyhyiden sarjojen valmistuksessa. Maat, joiden teollisuus perustuu lyhyiden sarjojen tuotteisiin, kuten Suomi, hyötyvät erityisesti menetelmien käyttöönotosta. 3D-tulostus antaa suuret vapaudet kappaleiden muotoilussa, mikä mahdollistaa täysin uudenlaisten, aikaisempaa tehokkaampien ja kevyempien tuotteiden valmistamisen.

3D-tulostuksen etuja ovat myös kustomoidut tuotteet asiakkaan tarpeisiin, kevyemmät rakenteet ja melkeinpä mahdottomienkin kappaleiden valmistus ilman lisäkustannuksia. Teknologian ansiosta rikkoutuneen koneen osan ja tuotantolaitteen varaosan voi tulostaa vaikka toiselle puolelle maapalloa. Näin säästetään myös kuljetus- ja varastointikustannuksissa, kun logistiikkaketju pääosin siirtyy suunnittelusta vasta tarpeen mukaan tehtävään tuotantoon bitteinä.

Teknologian kehittyessä kyetään tekemään entistä suurempia kappaleita. Tästä yhtenä esimerkkinä yhdysvaltalainen teknologia-startup Apis Cor, joka ilmoitti noin vuosi sitten keksineensä tavan rakentaa edullisia taloja 3D-tulostimella.

 

 

VTT Impulssihttps://www.vtt.fi/ImpulssiVTT Impulssi
Impulssi 2/2018https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2018.aspxImpulssi 2/2018
Digitaalinen maailmahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitaalinen-maailma.aspxDigitaalinen maailma
Liiketoiminnan kehittäminenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Liiketoiminnan-kehittäminen.aspxLiiketoiminnan kehittäminen
Kestävät ja älykkäät yhteisöthttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kestävät-ja-älykkäät-yhteisöt.aspxKestävät ja älykkäät yhteisöt
Biotalous ja kiertotaloushttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Biotalous-ja-kiertotalous.aspxBiotalous ja kiertotalous
Vähähiilinen energiahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Vähähiilinen-energia.aspxVähähiilinen energia
Palvelut PK-yrityksillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Palvelut-PK-yrityksille.aspxPalvelut PK-yrityksille
Älykäs teollisuushttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Älykäs-teollisuus.aspxÄlykäs teollisuus
Terveys ja hyvinvointihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Terveys-ja-hyvinvointi.aspxTerveys ja hyvinvointi
Teollisuuden kyberturvallisuus paranee yhteistyöllähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollisuuden-kyberturvallisuus-paranee-yhteistyolla.aspxTeollisuuden kyberturvallisuus paranee yhteistyöllä
Oma osaaminen yhteiseksi hyväksihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Oma-osaaminen-yhteiseksi-hyvaksi.aspxOma osaaminen yhteiseksi hyväksi
Viisi kysymystä ja vastausta innovaatioekosysteemeistähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Viisi-kysymysta-ja-vastausta-innovaatioekosysteemeista.aspxViisi kysymystä ja vastausta innovaatioekosysteemeistä
Maailmankaupasta 90 prosenttia kulkee vesiteitse: merenkulun ilmastotyö alkaa laivojen kulutuksen ja polttoaineen ratkaisemisestahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailmankaupasta-90-prosenttia-kulkee-vesiteitse-merenkulun-ilmastotyö-alkaa-laivojen-kulutuksen-ja-polttoaineen-ratkaisem.aspxMaailmankaupasta 90 prosenttia kulkee vesiteitse: merenkulun ilmastotyö alkaa laivojen kulutuksen ja polttoaineen ratkaisemisesta
Kaivostoiminnasta kestävää ja hyväksyttäväähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kaivostoiminnasta-kestavaa-ja-hyvaksyttavaa.aspxKaivostoiminnasta kestävää ja hyväksyttävää
Biomateriaali taipuu moneksi – myös designkuulokkeiksi https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Biomateriaali-taipuu-moneksi-–-myös-designkuulokkeiksi-.aspxBiomateriaali taipuu moneksi – myös designkuulokkeiksi
Mies, jota optimismi ja uteliaisuus vievät eteenpäinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mies-jota-optimismi-ja-uteliaisuus-vievat-eteenpain.aspxMies, jota optimismi ja uteliaisuus vievät eteenpäin
Suomi matkalla kohti vähähiilistä vuotta 2050https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tyhjä-artikkeli-3-numerolle-1.aspxSuomi matkalla kohti vähähiilistä vuotta 2050
Uudenlaista liiketoimintaa selluloosastahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Uudenlaista-liiketoimintaa-selluloosasta.aspxUudenlaista liiketoimintaa selluloosasta
Mitä kuuluu Australiaan?https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mita-kuuluu-Australiaan.aspxMitä kuuluu Australiaan?
Kaikki katseet uudistumiseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kaikki-katseet-uudistumiseen.aspxKaikki katseet uudistumiseen
Tehdään totta biotaloudestahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tehdaan-totta-biotaloudesta.aspxTehdään totta biotaloudesta
Samaa säätöä seuraavat 100 vuottahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Samaa-säätöä-seuraavat-100-vuotta.aspxSamaa säätöä seuraavat 100 vuotta
Uusi agenda tehostaa tutkimusinfran käyttöähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Uusi-agenda-tehostaa-tutkimusinfran-käyttöä.aspxUusi agenda tehostaa tutkimusinfran käyttöä
Matti Apunen: Ennen kuin tieto hukkuu numeroihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ennen-kuin-tieto-hukkuu-numeroihin.aspxMatti Apunen: Ennen kuin tieto hukkuu numeroihin
For Industry veturina Suomen valmistavalle teollisuudellehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/For-Industry-veturina-Suomen-valmistavalle-teollisuudelle.aspxFor Industry veturina Suomen valmistavalle teollisuudelle
Hulevedet puhtaiksi Leca-sorallahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Hulevedet-puhtaiksi-Leca-soralla.aspxHulevedet puhtaiksi Leca-soralla
Hybridimenetelmillä uusia ratkaisuja metallien kierrätykseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/hybridimenetelmilla-uusia-ratkaisuja-metallien-kierratykseen.aspxHybridimenetelmillä uusia ratkaisuja metallien kierrätykseen
Impulssi 1/2017https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-1-2017.aspxImpulssi 1/2017
Digitaaliset ekosysteemit valtaavat alaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitaaliset-ekosysteemit-valtaavat-alaa.aspxDigitaaliset ekosysteemit valtaavat alaa
Elinkeinoministeri Olli Rehn: uudistumisen kautta nousuunhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Elinkeinoministeri-Olli-Rehn-uudistumisen-kautta-nousuun.aspxElinkeinoministeri Olli Rehn: uudistumisen kautta nousuun
LEO tuo älyä sylintereihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/LEO-tuo-alya-sylintereihin.aspxLEO tuo älyä sylintereihin
Teollisuuden toimintatapojen uudistaminen luo uutta kilpailukykyähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollisuuden-toimintatapojen-uudistaminen-luo-uutta-kilpailukykyä.aspxTeollisuuden toimintatapojen uudistaminen luo uutta kilpailukykyä
Tulevaisuuden 5G-verkko etenee koekäyttöön Oulussahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tulevaisuuden-5G-verkko-etenee-koekayttoon-oulussa.aspxTulevaisuuden 5G-verkko etenee koekäyttöön Oulussa
Tulevaisuuden uudet selluloosatuotteet ja niiden sovelluksethttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tulevaisuuden-uudet-selluloosatuotteet-ja-niiden-sovellukset.aspxTulevaisuuden uudet selluloosatuotteet ja niiden sovellukset
Avoimen lähdekoodin infrastruktuuri sähkömekaanisen alan tuotekehityksessähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Avoimen-lahdekoodin-infrastruktuuri-sahkomekaanisen-alan-tuotekehityksessa.aspxAvoimen lähdekoodin infrastruktuuri sähkömekaanisen alan tuotekehityksessä
Kasvua ja uusia mahdollisuuksia piifotoniikassahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kasvua-ja-uusia-mahdollisuuksia-piifotoniikassa.aspxKasvua ja uusia mahdollisuuksia piifotoniikassa
S-ryhmä uskoo monikanavamalliinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/S-ryhma-uskoo-monikanavamalliin.aspxS-ryhmä uskoo monikanavamalliin
Pilottitehtaat jauhavat ideoista liiketoimintaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Pilottitehtaat-jauhavat-ideoista-liiketoimintaa.aspxPilottitehtaat jauhavat ideoista liiketoimintaa
Puhtaampaa kaupunkiliikennettä puupohjaisella dieselillähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Puhtaampaa-kaupunkiliikennetta-puupohjaisella-dieselilla.aspxPuhtaampaa kaupunkiliikennettä puupohjaisella dieselillä
Riskienhallintaa mutkistuvassa maailmassahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Riskienhallintaa-mutkistuvassa-maailmassa.aspxRiskienhallintaa mutkistuvassa maailmassa
Robotiikka – monien mahdollisuuksien tekniikkaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Robotiikka-–-monien-mahdollisuuksien-tekniikkaa.aspxRobotiikka – monien mahdollisuuksien tekniikkaa
Plasmakäsittely kirittää materiaalikehitystähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Plasmakasittely-kirittaa-materiaalikehitysta.aspxPlasmakäsittely kirittää materiaalikehitystä
Ydinjätehuollon uranuurtaja Posivahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ydinjätehuollon-uranuurtaja-Posiva.aspxYdinjätehuollon uranuurtaja Posiva
Mallinnuksen ja simuloinnin hyödyntäminen uusissa voimalaitoskonsepteissahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mallinnuksen-ja-simuloinnin-hyodyntaminen-uusissa-voimalaitoskonsepteissa.aspxMallinnuksen ja simuloinnin hyödyntäminen uusissa voimalaitoskonsepteissa
Infinited Fiber tuo muutoksen tekstiiliteollisuuteenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Infinited-Fiber-tuo-muutoksen-tekstiiliteollisuuteen.aspxInfinited Fiber tuo muutoksen tekstiiliteollisuuteen
Leo-satelliitit lupaavat mobiilialalle huikeita mahdollisuuksiahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Leo-satelliitit-lupaavat-mobiilialalle-huikeita-mahdollisuuksia.aspxLeo-satelliitit lupaavat mobiilialalle huikeita mahdollisuuksia
Digikärjellä kaivokseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digikärjella-kaivokseen.aspxDigikärjellä kaivokseen
Kansainvälinen yrittäjyys ei toteudu hetkessä vaan siihen kasvetaanhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kansainvälinen-yrittäjyys-ei-toteudu-hetkessä-vaan-siihen-kasvetaan.aspxKansainvälinen yrittäjyys ei toteudu hetkessä vaan siihen kasvetaan
Simon Kos, Microsoft: Tekoäly rynnii potilaan avuksihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Simon-Kos-Microsoft-Tekoaly-rynnii-potilaan-avuksi.aspxSimon Kos, Microsoft: Tekoäly rynnii potilaan avuksi