Sign In
Uutta tietoa huipputeknologiasta ja sen hyödyntämisestä, tietoa tulevaisuuden ratkaisuista ja palveluista päätöksenteon tueksi ja liiketoiminnan kehittämiseen. Kohdistettu VTT:n kumppaneille, asiakkaille sekä huipputeknologiasta ja sen sovelluksista kiinnostuneille.
Julkaisu tieteestä, teknologiasta ja liiketoiminnasta

​​​SMACC on älykkäiden koneiden ja valmistuksen osaamiskeskittymä, jonka vetäjinä toimivat liiketoiminnan kehityspäällikkö Risto Kuivanen VTT:ltä ja professori Kari T. Koskinen TTY:ltä.

SMACC – älyä koneisiin

Sirpa Posti | 17.5.2016

​SMACC vauhdittaa Suomen valmistavan teollisuuden edellytyksiä, kilpailukykyä ja vientiä.

Teknologiateollisuus on Suomen merkittävin elinkeino, joka vastaa puolesta Suomen koko viennistä. Työvoimasta 30 prosenttia työllistyy teknologiateollisuudesta, joka työllistää suoraan 280 000 henkilöä ja välillisesti 700 000. Alalta on kuitenkin kadonnut 100 000 työpaikkaa alle kymmenessä vuodessa. Muuttuvassa toimintaympäristössä pärjäävät ne, jotka etsivät aktiivisesti uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja varautuvat tulevaisuuteen.

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) ottivat haasteen vastaan ja perustivat viime syksynä älykkäiden koneiden ja valmistuksen osaamiskeskittymän SMACCin (Smart machines and manufacturing centre), jossa on asiaan erikoistuneita osaajia 300. Kaikkiaan VTT:ssä on 2 600 ja TTY:ssä 1 800 henkilöä.

SMACC kiihdyttää suomalaisen valmistavan teollisuuden tulevaisuutta ja tarjoaa erityisesti pk-yritysten käyttöön nopeita ratkaisuja yhden luukun -periaatteella, monipuolista ja kansallisesti merkittävää tieteellistä osaamista sekä laajan kotimaisen ja ulkomaisen yhteistyöverkoston.


Tuumasta toimeen nopeasti yrityksen ehdoilla

Yritysten kynnys lähteä ohjelmaan mukaan on asetettu mahdollisimman matalalle.

– Jalostamme jatkuvasti ketteriä toimintamalleja yrittäjien tarpeisiin, ja tarjoamme nopean avun kaiken kokoisille yrityksille. Nopeiden pilotointien avulla pystytään esimerkkien kautta levittämään innostusta ja rohkeutta uusiin innovaatioihin, kertoo liiketoiminnan kehityspäällikkö Risto Kuivanen, joka toimii SMACCin vastuuvetäjänä VTT:n puolelta

– Pidämme aluksi yrityksen kanssa vuorovaikutteisen tuumauspäivän, jossa kartoitamme muun muassa kehittämistarpeet, yritys tekee itsearvioinnin ja luo toimintasuunnitelman. Ensimmäiseksi työkaluksi yritys saa yhteenvedon tästä kaikesta, jatkaa Kuivanen.

Seuraavaksi yrityksen tietoja verrataan muihin yrityksiin, joilla on samantyyppisiä kehittämiskohteita. Tämän jälkeen luodaan yritysrypäs, jossa on 4–5 yritystä, jotka eivät kilpaile keskenään. Yritykset lähtevät yhdessä vauhdittamaan ja jatkojalostamaan kehityskohteita. 

– Ohjelmassa on parhaillaan mukana parikymmentä yritystä, ja joukko kasvaa päivittäin. Yritykset osallistuvat tuumauspäivätoimintaan ja suoraan yhteisten tutkimushankkeiden valmisteluun. Pk-yritysten lisäksi mukana on isompia veturiyrityksiä, sanoo TTY:n SMACC-vastuuvetäjä, professori Kari T. Koskinen.

Erityisesti pk-yritysten tarpeista ensimmäisiksi teemoiksi on valittu: vaativa digitaalinen valmistus, digitaalinen suunnittelu ja mallinnus, uudet digitaaliset palveluinnovaatiot, digitaalinen laadun hallinta (teollinen internet), käyttöomaisuuden hallinnan ratkaisut ja ainetta lisäävä valmistus (3D-tulostus).


Robottikäsivarsia käytetään asennustyökaluina teollisuudessa.


SMACC palvelee koko Suomea – toiminta ankkuroituu Pirkanmaalle

Aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie Pirkanmaan liitosta sanoo, että SMACC vahvistaa Pirkanmaan uudistumista, kärkiosaamista eli valmistavaa teollisuutta ja yhdistää kaksi alueen avaintoimijaa.

– Tutkimuksen lisäksi fokus on voimakkaasti yrityksissä ja erityisesti pk-yrityksissä. Odotuksena on, että VTT ja TTY tuovat yritystasolle uutta voimaa, joka kytketään huippuosaamisen hyödyntämiseen. Erityisesti 3D-panostukset ovat tärkeitä, joita on edistetty tutkimuksellisesti ja rakennettu siltaa pk-puolelle. Emme rahoita yksittäisiä hankkeita vaan rahoitamme muutosta, toteaa Alasentie.

Osaamiskeskus tavoittelee 40 miljoonan euron vuosittaista volyymiä, ja kohdealueena on koko Suomi. Toiminta ankkuroituu vahvasti kotimaisiin ja kansainvälisiin yhteistyöverkostoihin ja keskittyy Pirkanmaalle, koska siellä on valmistavan teollisuuden vahva ekosysteemi. Käynnistämisessä ovat olleet mukana Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan liitto.

SMACC-työtila sijaitsee Tampereen Hervannan uudessa Kampusareenassa, jossa VTT:n ja TTY:n yhteistä tilaa käytetään alan uusimman tutkimuksen esittelyyn ja yritysten kohtaamisiin.



Keraamista 3D-tulostusta kulutusta kestäviin kohteisiin.

Miten mukaan SMACCiin?

Kehityspäällikkö Risto Kuivasen mukaan kustannustehokas SMACC-yhteiskehittäminen kirittää mukana olevat yritykset kahden vuoden kilpailuetuun.

– Tämä on nyt tilaisuus päästä kärkeen, painottaa Kuivanen. 


Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan verkossa: 

http://smacc.fi/ kohdassa yhteystiedot tai risto.kuivanen@vtt.fi ja kari.t.koskinen@tut.fi

Ajankohtaista tietoa täydennetään uusille SMACC-verkkosivuille jatkuvasti.


Yhteystiedot:

VTT, Risto Kuivanen, liiketoiminnan kehityspäällikkö.

TTY, Kari T. Koskinen, professori, kone- ja tuotantotekniikan laitoksen johtaja. 


​​

Huippuosaaminen siltana Suomen yrityksille

VTT ja TTY yhdistävät SMACCissä huiput yhteen, jolloin saadaan tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Teollisuuden toiminnasta syntyy kustannustehokkaampaa yritystoimintaa, ja siirrytään lähemmäs asiakasta.

Tämä palvelee Suomen teollisuutta ja teknologiakehitystä. Lopputuloksen on oltava ”enemmän” eli 1+1 on enemmän kuin 2, jolloin saadaan kustannustehokkuutta, osaamista ja todellisia nopeita tuloksia teollisuudelle. 

Sandvikilla on hyvät verkostot VTT:n ja TTY:n kanssa. SMACC on hyvä foorumi, jossa tutkimuslaitokset, pienet ja isot yritykset yhdistyvät, jolloin tiedonsiirto vauhdittuu. Pienetkin yritykset pääsevät hyödyntämään samoja resursseja, jolloin puhumme samaa yhteistä kieltä eri toimijoiden kesken, toiminta muuttuu ketterämmäksi ja hyödyntäminen on vastavuoroista. Pienille yrityksille tämä antaa mahdollisuuden saavuttaa saman kuin isot yritykset, ja pienet yritykset menestyvät isojen vanavedessä. 

SMACC on suunnattava sekä isoille että pk-yrityksille. Isot yritykset pystyvät viemään Suomen teknologiavahvuuksia, mutta pk-yritys tarvitsee vientiponnisteluihin rinnalleen tavallisesti ison kumppanin. Kustannustehokkuuden takaamiseksi fokuksen on oltava tekemisessä, ja hallintokustannusten on jäätävä pieniksi. Suhtaudun positiivisesti SMACCiin, ja nyt on aika ryhtyä tekoihin yhdessä.


Jani Vilenius, teknologia- ja tuotekehitysjohtaja, Sandvik Mining and Construction Oy

Tampereella toimiva Sandvik Mining and Construction Oy tarjoaa maailman laajimman tuotevalikoiman laitteita kallionporaukseen, louhintaan, murskaukseen, rikotukseen ja materiaalin käsittelyyn. Ruotsalaisomisteisella Sandvik Ab konsernilla on toimintaa 130 maassa, ja se työllistää 49 000 ihmistä.



Pk-yritysten odotukset ovat nyt korkealla

SMACCissä on volyymiä, kun 300 tutkijaa lyö yhteen osaamisensa, jota tarjotaan yhden luukun kautta nopeasti yritysten käyttöön kustannustehokkaasti. Olemmekin jo saaneet tästä hyvää kokemusta, esimerkiksi nopean palveluavun puhelimitse.

VTT:llä ja TTY:llä on omat erikoistumisalueensa, joiden odotamme täydentävän toisiaan SMACCissä.

On ymmärrettävää, että osaamiskeskus painottuu Pirkanmaalle, joka on valmistavan teollisuuden keskittymä Suomessa. Mutta erityisesti VTT:llä on myös valtakunnallinen rooli.

Pk-yritysten odotukset ovat nyt korkealla. On hyvä, että niille on oma erityisfokus SMACCissä. Isoja yrityksiä tarvitaan myös mukana vetureiksi, sillä arvoketjussa on kaikille oma paikkansa. Pitää muistaa, että 70 prosenttia tuotteen kustannuksista syntyy muualla kuin päähankkijan luona, joten koko arvoketju alihankkijoineen on merkittävä.


Harri Jokinen, toimitusjohtaja, Nomet Oy

Tamperelainen Nomet Oy on vaativaan koneistukseen erikoistunut osatoimittajakonepaja, joka toimii yhteistyössä isojen suomalaisten ja kansainvälisten yritysten kanssa Suomessa. Tavoitteena on kasvaa lähivuosina teknologiakumppaniksi tärkeimmille asiakkaille. Yritys työllistää 48 henkilöä, ja sen liikevaihto on 8,3 miljoonaa euroa.



TUOTTAVUUSLOIKKA

Suomen korkeatasoisinta älykkäiden koneiden ja valmistuksen tutkimusosaamista.

SMACCin kolmen ensimmäisen vuoden kärkitavoitteet ovat:

  • 20 yritystä tekee tuottavuusloikan -> 50 prosentin kasvu.
  • 100 pk-yritystä -> 10 prosentin kasvu.
  • 300 pk-yritystä mukana.

Tuottavuusloikalla tavoitellaan vähintään 50 prosentin kokonaistuottavuuden parannusta kohdeyrityksissä.

Yrityksen toimintaa tarkastellaan tuotteiden, tuotannon, tuotekehityksen, asiakashyödyn ja verkoston toiminnan näkökulmista. Tie tuottavuusloikkaan käy muun muassa tunnistamalla kokonaistuottavuuteen vaikuttavat tekijät, ongelmakohdat ja konkreettiset toimenpide-ehdotukset kustannussäästöineen. Lisäksi yhdessä yrityksen avainhenkilöiden kanssa etsitään sopivia etenemis- ja rahoitusmuotoja. 


 

 

VTT Impulssihttps://www.vtt.fi/ImpulssiVTT Impulssi
Tekoäly paljastaa sydänpotilaan komplikaatioriskinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tekoaly-paljastaa-sydanpotilaan-komplikaatioriskin.aspxTekoäly paljastaa sydänpotilaan komplikaatioriskin
Terveys ja hyvinvointihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Terveys-ja-hyvinvointi.aspxTerveys ja hyvinvointi
Palvelut PK-yrityksillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Palvelut-PK-yrityksille.aspxPalvelut PK-yrityksille
Kestävät ja älykkäät yhteisöthttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kestävät-ja-älykkäät-yhteisöt.aspxKestävät ja älykkäät yhteisöt
Älykäs teollisuushttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Älykäs-teollisuus.aspxÄlykäs teollisuus
Liiketoiminnan kehittäminenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Liiketoiminnan-kehittäminen.aspxLiiketoiminnan kehittäminen
Biotalous ja kiertotaloushttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Biotalous-ja-kiertotalous.aspxBiotalous ja kiertotalous
Vähähiilinen energiahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Vähähiilinen-energia.aspxVähähiilinen energia
Digitaalinen maailmahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitaalinen-maailma.aspxDigitaalinen maailma
Impulssi 2/2018https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2018.aspxImpulssi 2/2018
Impulssi 1/2015https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-1-2015.aspxImpulssi 1/2015
FinnCERES vie materiaalien biotalouden uudelle tasollehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/FinnCERES-vie-materiaalien-biotalouden-uudelle-tasolle-.aspxFinnCERES vie materiaalien biotalouden uudelle tasolle
Mallinnuksen ja simuloinnin hyödyntäminen uusissa voimalaitoskonsepteissahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mallinnuksen-ja-simuloinnin-hyodyntaminen-uusissa-voimalaitoskonsepteissa.aspxMallinnuksen ja simuloinnin hyödyntäminen uusissa voimalaitoskonsepteissa
Optinen isotooppispektroskopia: Yhä tarkempia tietoja tutkimuskohteestahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Optinen-isotooppispektroskopia-kehittynyt-merkittavasti.aspxOptinen isotooppispektroskopia: Yhä tarkempia tietoja tutkimuskohteesta
Maailma kuluttajien silminhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailma-kuluttajien-silmin.aspxMaailma kuluttajien silmin
Enemmän kuin pelkkää piitähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Enemman-kuin-pelkkaa-piita.aspxEnemmän kuin pelkkää piitä
Digitalisaatio tasoittaa erojahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitalisaatio-tasoittaa-eroja.aspxDigitalisaatio tasoittaa eroja
Minima Processor Oy – Energiatehokkuuden maailmanennätys kiihdyttää IoT-kehitystähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Minima-Processor-Oy-Energiatehokkuuden-maailmanennätys-kiihdyttää-IoT-kehitystä.aspxMinima Processor Oy – Energiatehokkuuden maailmanennätys kiihdyttää IoT-kehitystä
Terveyttä ja tehokkuutta ruuan laadusta tinkimättähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Terveytta-ja-tehokkuutta-ruuan-laadusta-tinkimatta.aspxTerveyttä ja tehokkuutta ruuan laadusta tinkimättä
Kolmiulotteinen virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus – Kohti uusia maailmojahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kolmiulotteinen-virtuaalitodellisuus-ja-lisätty-todellisuus-Kohti-uusia-maailmoja.aspxKolmiulotteinen virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus – Kohti uusia maailmoja
Turbiinisiivillä miljoonien säästöihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Turbiinisiivet-saastavat-miljoonia.aspxTurbiinisiivillä miljoonien säästöihin
Tulevaisuuden 5G-verkko etenee koekäyttöön Oulussahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tulevaisuuden-5G-verkko-etenee-koekayttoon-oulussa.aspxTulevaisuuden 5G-verkko etenee koekäyttöön Oulussa
Huoltoapua astronauteillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Huoltoapua-astronauteille.aspxHuoltoapua astronauteille
Kasvua ja uusia mahdollisuuksia piifotoniikassahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kasvua-ja-uusia-mahdollisuuksia-piifotoniikassa.aspxKasvua ja uusia mahdollisuuksia piifotoniikassa
Teollinen 3D-tulostus nousukiidossahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollinen-3D-tulostus-nousukiidossa.aspxTeollinen 3D-tulostus nousukiidossa
Painettu teknologia kutsuu muotoilijoitahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Painettu-teknologia-kutsuu-muotoilijoita.aspxPainettu teknologia kutsuu muotoilijoita
Puhtaampaa kaupunkiliikennettä puupohjaisella dieselillähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Puhtaampaa-kaupunkiliikennetta-puupohjaisella-dieselilla.aspxPuhtaampaa kaupunkiliikennettä puupohjaisella dieselillä
Selluloosakuitu herättää vanhan puuvillatekstiilin uuteen eloonhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Selluloosakuitu-herattaa-kaytetyn-puuvillatekstiilin-uuteen-eloon.aspxSelluloosakuitu herättää vanhan puuvillatekstiilin uuteen eloon
Wärtsilän Jaakko Eskola: Menestymme vain innovoinnilla ja uusiutumisellahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Wärtsilän-Jaakko-Eskolaä-Menestymme-vain-innovoinnilla-ja-uusiutumisella.aspxWärtsilän Jaakko Eskola: Menestymme vain innovoinnilla ja uusiutumisella
5G tuo vauhtia verkkopalveluihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/5G-tuo-vauhtia-verkkopalveluihin.aspx5G tuo vauhtia verkkopalveluihin
Lämpöaistimus on monen tekijän summahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Lampoaistimus-on-monen-tekijan-summa.aspxLämpöaistimus on monen tekijän summa
Pekka Soinin Business Finland on yritysten ”kansainvälistymiskanava”https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Pekka-Soinin-Business-Finland-on-yritysten-kansainvalistymiskanava.aspxPekka Soinin Business Finland on yritysten ”kansainvälistymiskanava”
Ilman hiilidioksidista raaka-aine polttoaineisiin, kemikaaleihin ja ruokaanhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ilman-hiilidioksidista-raaka-aine-polttoaineisiin-kemikaaleihin-ja-ruokaan.aspxIlman hiilidioksidista raaka-aine polttoaineisiin, kemikaaleihin ja ruokaan
Koppurasormin ja suurennuslasin avulla verkkopankkiinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Koppurasormin-ja-suurennuslasin-avulla-verkkopankkiin.aspxKoppurasormin ja suurennuslasin avulla verkkopankkiin
Digitaaliset ekosysteemit valtaavat alaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitaaliset-ekosysteemit-valtaavat-alaa.aspxDigitaaliset ekosysteemit valtaavat alaa
Oma osaaminen yhteiseksi hyväksihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Oma-osaaminen-yhteiseksi-hyvaksi.aspxOma osaaminen yhteiseksi hyväksi
Älypuhelinsovelluksella työhyvinvointia tehdasympäristöönhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Alypuhelinsovelluksella-tyohyvinvointia-tehdasymparistoon.aspxÄlypuhelinsovelluksella työhyvinvointia tehdasympäristöön
Matti Apunen: Meillä ei ole varaa olla ilman robottejahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Meilla-ei-ole-varaa-olla-ilman-robotteja.aspxMatti Apunen: Meillä ei ole varaa olla ilman robotteja
Puun voimalla biotalouteenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Puun-voimalla-biotalouteen.aspxPuun voimalla biotalouteen
Riskienhallintaa mutkistuvassa maailmassahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Riskienhallintaa-mutkistuvassa-maailmassa.aspxRiskienhallintaa mutkistuvassa maailmassa
Elinkeinoministeri Olli Rehn: uudistumisen kautta nousuunhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Elinkeinoministeri-Olli-Rehn-uudistumisen-kautta-nousuun.aspxElinkeinoministeri Olli Rehn: uudistumisen kautta nousuun
Kun osaat mitata, osaat parantaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/MIKES-tekee-vaativia-mittauksia-teollisuuden-kayttoon.aspxKun osaat mitata, osaat parantaa
Tua Huomo: Energiantuotanto ja -käyttö – fiksut valinnat vaikuttavathttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Energiantuotanto-ja-kaytto–fiksut-valinnat-vaikuttavat.aspxTua Huomo: Energiantuotanto ja -käyttö – fiksut valinnat vaikuttavat
Ydinjätehuollon uranuurtaja Posivahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ydinjätehuollon-uranuurtaja-Posiva.aspxYdinjätehuollon uranuurtaja Posiva
Automaatiolla älykkyyttä liikenteeseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Automaatiolla-alykkyytta-liikenteeseen.aspxAutomaatiolla älykkyyttä liikenteeseen
Energiaratkaisut ja 2050-tavoitteethttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Energiaratkaisut-ja-2050-tavoitteet.aspxEnergiaratkaisut ja 2050-tavoitteet
Ikäteknologia arjen apuna ja turvanahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ikäteknologia-arjen-apuna-ja-turvana.aspxIkäteknologia arjen apuna ja turvana
Uudet synteettisen biologian teknologiat mullistavat mikrobien muokkauksenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Uudet-synteettisen-biologian-teknologiat-mullistavat-mikrobien-muokkauksen.aspxUudet synteettisen biologian teknologiat mullistavat mikrobien muokkauksen
Maailma vuonna 2030 – vastauksia huomisen kysymyksiinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailma-vuonn-2030-vastauksia-huomisen-kysymyksiin.aspxMaailma vuonna 2030 – vastauksia huomisen kysymyksiin