Sign In
Uutta tietoa huipputeknologiasta ja sen hyödyntämisestä, tietoa tulevaisuuden ratkaisuista ja palveluista päätöksenteon tueksi ja liiketoiminnan kehittämiseen. Kohdistettu VTT:n kumppaneille, asiakkaille sekä huipputeknologiasta ja sen sovelluksista kiinnostuneille.
Julkaisu tieteestä, teknologiasta ja liiketoiminnasta

​​​​​​​​​​​Kuvat Miika Kainu​​

Intohimo siivittää tutkimusta

Marjatta Pietilä | 5.10.2016

​VTT:n tutkijoita siivittää intohimo omaa tutkimusaihetta kohtaan, hyvä työympäristö sekä vuorovaikutus muiden tutkijoiden kanssa. Lisäksi monelle on tärkeää päästä kehittämään hieman parempaa maailmaa.

Kentaro Watanabe, Ph.D., on juuri aloittanut työnsä vierailevana tutkijana VTT:n Human-Driven Design and Systems -tiimissä Tampereella. Kotonaan Tokiossa hän työskentelee tutkijana Artificial Intelligence Research Center, National Institute of Advanced Industrial Science and Technologyssa (AIST). Suomeen Watanaben toi VTT:n ja AIST:n pitkään kestänyt yhteistyö sekä rahoituksen saanut yhteinen tutkimushanke.

– Vertailen tutkimuksessani Suomen ja Japanin vanhusten palvelujärjestelmiä ja teen metodologista tutkimusta teknologian, erityisesti ICT:n, soveltamisesta vanhustenhuoltoon. Väestön ikääntyessä kestävä vanhustenhuolto on ajankohtainen aihe – maailmanlaajuisesti. ICT:n ja robotiikan odotetaan parantavan vanhustenhuollon laatua, ylläpitävän heidän mahdollisuuksiaan itsenäiseen elämään ja helpottavan vanhustenhuollosta vastaavien henkilöiden työtaakkaa, Watanabe sanoo.  

– Olen tutkinut vanhuspalvelujen tuottamiseen liittyvien teknologioiden suunnittelumenetelmiä. Olennaista on, millaisia teknologioita voidaan kehittää ja kuinka niitä voidaan käyttää tehokkaasti vanhustenhuollossa. Teknologioita tulisi kehittää yhdessä olosuhteiden, palveluprosessien sekä elin- ja työtapojen kanssa.

Keskeistä kehitystyössä on myös, että vanhustenhoitoon liittyvien sidosryhmien tarpeet tyydytetään ja palvelujen suunnitteluun liittyvät institutionaaliset ja kulttuuriset tekijät otetaan huomioon.

– Sidosryhmiin kuuluvat vanhukset, heidän perheensä, hoitajat, palvelun tarjoajat sekä kunnat ja valtionhallinto. Uusia teknologioita käyttöönotettaessa heidät kaikki tulisi huomioida. Lisäksi institutionaaliset ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat merkittävästi teknologioiden käyttöön niin yksilöiden arjessa kuin kansainvälisessä mittakaavassakin, Watanabe sanoo.

– Nämä asiat kiinnostavat minua, ja niitä pitäisi tarkastella monialaisesti. VTT:n ja AIST:in yhteisessä tutkimusprojektissa niitä käsitellään otsikolla Meaningful Technology for Seniors: Safety, Comfort and Joy (METESE) – Models of Digital and Human Networks. Tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen lähestymistapa, jonka avulla voidaan kehittää ja käyttöönottaa mielekästä teknologiaa ikääntyvien hoidossa.

Watanaben mielestä VTT:llä on oivallettu, että teknologian käyttöönotosta päätettäessä on otettava huomioon siihen liittyvät sosiaaliset vaikutukset. Hän pitää edistyksellisenä sitä, että hankkeissa työskentelee sekä teknisen että sosiaalialan asiantuntijoita.

– Nautin työskentelystä yhdessä eri alojen huippuasiantuntijoiden kanssa. Suomi tunnetaan avokätisestä hyvinvointimallistaan. Uskon, että täällä pääsen perehtymään vanhustenhoitoon ja siinä käytettäviin teknologioihin paremmin. Yhteistyön kautta pyrin omalta osaltani vaikuttamaan kestävämpien yhteiskuntien rakentamiseen, Watanabe kiteyttää.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

Piifotoniikka sydämenasiana​​

Timo Aalto aloitti työnsä VTT:llä diplomityöntekijänä vuonna 1997, ja pian sen jälkeen hänen tutkimusaiheenaan ollut piifotoniikka sai pysyvän otteen miehestä. Hän sai diplomi-insinöörin paperit vuotta myöhemmin ja väitteli aiheesta vuonna 2004 otsikolla Microphotonic Silicon Waveguide Components. Nyt Aalto vetää VTT:llä 27-henkistä Fotoniikan integrointi -tiimiä.

 – Vaikka tiimin tutkimusalue on laajempi, piifotoniikka on edelleen vahvin osaamisalueeni. Aloittaessani diplomityön tekemistä olin Suomessa ensimmäinen ja maailmassakin yksi ensimmäisistä tutkijoista, jotka tutkivat piifotoniikkaa. Siksi se on minulle vähän kuin oma lapsi, Aalto kertoo.

Piifotoniikka on geneerinen teknologia, jota voidaan käyttää mikroelektroniikan tavoin monissa eri kohteissa. Mikroelektroniikkaan verrattuna piifotoniikan hyödyntäminen on vasta lähtökuopissa. Alkuvaiheessa piikiekkojen pintaan kuvioituja optisia mikropiirejä käytetään etenkin optiseen tiedonsiirtoon.

Tiedon tuottaminen, tallentaminen ja käsittely siirtyvät yhä enemmän yksittäisiltä tietokoneilta supertietokoneille, pilvipalveluihin ja datakeskuksiin. Tämän kehityksen vuoksi uusia kauppakeskusten kokoisia datakeskuksia perustetaan ympäri maailmaa.

– Datakeskuksiin tarvitaan valtavat määrät optisia moduuleja ja komponentteja, joiden avulla tietoa lähetetään datakeskusten sisällä. Tiedon määrän kasvaessa tarvitaan entistä suurempaa tiedonsiirtokapasiteettia, Aalto kuvaa.

– Tiedonsiirtonopeus pitää saada nostettua 10 gigabitistä sekunnissa 40:een, 100:aan, jopa 400 gigabittiin. Samalla hinta yhtä lähetettyä bittiä kohti on saatava alemmaksi, ensin kymmenesosaan, sitten sadasosaan nykyisestä. Jos datakeskusten energiatehokkuutta ei saada parannettua, niiden kylkeen tarvitaan pian oma ydinvoimala. Merkittävää on myös tietoturvariskien lisääntyminen. Jotta kaikki datan siirtoon liittyvät haasteet saadaan ratkaistua, tarvitaan uutta teknologiaa ja ratkaisumalleja.

Aalto kaipaisi ympärilleen kotimaista piifotoniikan klusteria. Nyt yhteistyökumppanit on haettava ulkomailta. Aallon unelmana on mittava piifotoniikan käyttöön perustuva liiketoiminta.

– Viimeisen kolmen vuoden aikana piifotoniikan projektivolyymi VTT:llä on kasvanut lähes 100 prosenttia vuodessa. Tavoitteenamme on rakentaa tutkimuspalvelujemme rinnalle myös tuotantoratkaisujen tarjontaa yrityksille Micronova-puhdastilassamme. Samalla saamme katettua puhdastilan ylläpitokustannuksia, emmekä ole enää niin riippuvaisia VTT:n sisäisestä tai ulkopuolisesta tuesta, Aalto sanoo.

 

Tulevaisuuden ennakoinnista apua päätöksentekoon

Johtava tutkija Rafael Popper liittyi VTT:n joukkoihin loppukesästä työskennelläkseen VTT:n Foresight, Organizational Dynamics and Systemic Change -tiimissä. Popper valmistui ekonomistiksi Central University of Venezuelasta ja väitteli tohtoriksi Manchesterin yliopistosta Isosta-Britanniasta aiheenaan tulevaisuuden ennakointi.

VTT:llä Popper on löytänyt nopeasti synergioita useiden eri tiimien, vanhempien tutkijoiden ja VTT:n johdon kanssa. Häntä on pyydetty muun muassa tukemaan VTT:n strategiatyötä tuomalla ulkopuolista, kansainvälistä ja tulevaisuuteen suuntautunutta näkemystä Majakka-ryhmien toimintaan.

Tukevaisuuden ennakointi on systemaattinen, osallistava, erilaisia vaihtoehtoja ja käytäntöjä luotaava prosessi. Sen tavoitteena on ennakoida, suosittaa ja muokata teknologisia, taloudellisia, poliittisia, sosiaalisia, eettisiä sekä ympäristöön liittyviä tulevaisuuksia.

– Usein tulevaisuuden ennakointia käytetään innovaatioiden käynnistäjänä ja polttoaineena. Erityisesti monialaisilla alueilla kuten ICT, energiaverkostot, älykäs kuljettaminen, nanoteknologia ja bioteknologia, se on sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti välttämätön tutkimuksen ja tuotekehityksen osa, Popper sanoo.

– Ennakointi on ollut olennainen menestystekijä myös monissa organisaatioiden avainprosesseissa kaikilla päätöksentekotasoilla strategisissa, taktisissa ja operatiivissakin toimissa, ja sen merkitys tunnistetaan etsittäessä strategisia ratkaisua Euroopan ja maailman yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Radikaalit innovaatiot ja niiden yhteiskunnalliset vaikutukset ovat tulevaisuuden ennakoinnin kuumin juttu. Monet 2000-luvun keksinnöt ovat muuttaneet maailmaa peruuttamattomasti. Popper nostaa esimerkeiksi muun muassa Skypen, 3D-tulostuksen, Überin ja Tesla Motorsin nousun. On nähty myös mittavia sosiaalisia, organisatorisia, hallinnollisia ja markkinointi-innovaatiota.

– Tulevaisuuden ennakoinnissa minua inspiroi kolme haastetta. Kuinka yhdistää luovasti tietoa, asiantuntijuutta, evidenssiä ja vuorovaikutusta? Kuinka muuntaa ennusteisiin perustuva tieto ohjeiksi ja suosituksiksi? Kuinka kartoittaa ja arvioida ennusteisiin perustuvan systeemisen muutoksen dynamiikkaa? Popper kuvaa.

Mikä sitten houkutteli Popperin juuri Suomeen? Hän vastaa empimättä, että VTTläiset – johdon ja tutkijoiden ammattiosaaminen ja tiimihenki, jotka mahdollistavat tervehenkisen ja luotettavan työympäristön – sekä VTT:n osaaminen soveltavassa tutkimuksessa. Asiakkaat, yritykset, tutkimusrahoittajat ja hallitukset tuntevat VTT:n kansainvälisesti luotettavana ennakointiratkaisujen tuottajana.

– Perheelliselle on tietysti tärkeää, että sopeutuminen uuteen ympäristöön on helppoa. Tähän vaikuttavat Suomen hyvä koulutusjärjestelmä, luottamukseen perustuva yhteiskunta, turvallisuus ja eettinen arvopohja sekä tasa-arvo ja lasten kunnioittaminen. Maiseman kauneutta unohtamatta, Popper lisää.


 

​ TulevaisuudenTekijät1_lo.jpg

Kentaro Watanabe

  • Vieraileva tutkija Artificial Intelligence Research Center, National Institute of Advanced Industrial Science and Technologysta (AIST)
  • Työskentelee erikoistutkijana VTT:n Ihmiset huomioiva päätöksenteko -tiimissä Tampereella
  • Bachelor of Engineering (B.Eng.), The University of Tokyo, 2003
  • Master of Engineering (B.Eng.), The University of Tokyo, 2005
  • Doctor of Engineering, Tokyo Metropolitan University, 2012
  • Tutkimuskohteet: palvelujen suunnittelu, laitesuunnittelu (Engineering design) ja palvelutuotanto (Service Engineering)

 


 

TulevaisuudenTekijät_3_lo.jpg 

Timo Aalto

  • VTT:n Fotoniikan integrointi -tutkimustiimin päällikkö
  • Diplomi-insinööri, Teknillinen korkeakoulu 1998
  • Tekniikan tohtori, Aalto yliopisto, 2004
  • Tutkimusalue piifotoniikka
  • VTT:n palveluksessa vuodesta 1997

 



 

TulevaisuudenTekijät_e8r1914 2_lo.jpg 

Rafae

l Popper

  • Työskentelee VTT:n Ennakointi, organisaatiodynamiikka ja systeeminen muutos -tiimissä johtavana tutkijana​
  • Osan ajasta tutkijana myös Manchester Institute of Innovation Researchissä
  • BSc (Hons), Universidad Central Vebezuela, 2001
  • PhD, The University of Manchester, 2011
  • Laaja kansainvälinen kokemus tulevaisuuden ennakoinnin hyödyntämisestä akateemisissa, kaupallisissa ja yhteiskunnallisissa hankkeissa

 

 

VTT Impulssihttps://www.vtt.fi/ImpulssiVTT Impulssi
Liiketoiminnan kehittäminenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Liiketoiminnan-kehittäminen.aspxLiiketoiminnan kehittäminen
Terveys ja hyvinvointihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Terveys-ja-hyvinvointi.aspxTerveys ja hyvinvointi
Biotalous ja kiertotaloushttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Biotalous-ja-kiertotalous.aspxBiotalous ja kiertotalous
Digitaalinen maailmahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitaalinen-maailma.aspxDigitaalinen maailma
Vähähiilinen energiahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Vähähiilinen-energia.aspxVähähiilinen energia
Älykäs teollisuushttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Älykäs-teollisuus.aspxÄlykäs teollisuus
Palvelut PK-yrityksillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Palvelut-PK-yrityksille.aspxPalvelut PK-yrityksille
Kestävät ja älykkäät yhteisöthttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kestävät-ja-älykkäät-yhteisöt.aspxKestävät ja älykkäät yhteisöt
Impulssi 2/2018https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2018.aspxImpulssi 2/2018
Robotiikka – monien mahdollisuuksien tekniikkaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Robotiikka-–-monien-mahdollisuuksien-tekniikkaa.aspxRobotiikka – monien mahdollisuuksien tekniikkaa
Mitä ja miten tulevaisuudessa syödään?https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mita-ja-miten-tulevaisuudessa-syodaan.aspxMitä ja miten tulevaisuudessa syödään?
Luotettavalla mittaustiedolla on olennainen rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Luotettavalla-mittaustiedolla-on-olennainen-rooli-ilmastonmuutoksen-hillitsemisessä.aspxLuotettavalla mittaustiedolla on olennainen rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä
Autonominen maailma on jo täällähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Autonominen-maailma-on-jo-taalla.aspxAutonominen maailma on jo täällä
Hyvää kaupunkielämää teknologian avullahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Hyvaa-kaupunkielamaa-teknologian-avulla.aspxHyvää kaupunkielämää teknologian avulla
Digitalisaatio tasoittaa erojahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitalisaatio-tasoittaa-eroja.aspxDigitalisaatio tasoittaa eroja
Digitalisoimalla biotalous uudelle tasollehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digitalisoimalla-biotalous-uudelle-tasolle.aspxDigitalisoimalla biotalous uudelle tasolle
Tua Huomo: Energiantuotanto ja -käyttö – fiksut valinnat vaikuttavathttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Energiantuotanto-ja-kaytto–fiksut-valinnat-vaikuttavat.aspxTua Huomo: Energiantuotanto ja -käyttö – fiksut valinnat vaikuttavat
Kone on inhimillisempihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kone-on-inhimillisempi.aspxKone on inhimillisempi
Maailma paremmaksi hyvällä energiallahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailma-paremmaksi-hyvalla-energialla.aspxMaailma paremmaksi hyvällä energialla
Maailma vuonna 2030 – vastauksia huomisen kysymyksiinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailma-vuonn-2030-vastauksia-huomisen-kysymyksiin.aspxMaailma vuonna 2030 – vastauksia huomisen kysymyksiin
Plasmakäsittely kirittää materiaalikehitystähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Plasmakasittely-kirittaa-materiaalikehitysta.aspxPlasmakäsittely kirittää materiaalikehitystä
S-ryhmä uskoo monikanavamalliinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/S-ryhma-uskoo-monikanavamalliin.aspxS-ryhmä uskoo monikanavamalliin
Teknologiahypestä asiakasymmärrykseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teknologiahypesta-asiakasymmarrykseen.aspxTeknologiahypestä asiakasymmärrykseen
Yritysten ja tutkijoiden löydettävä toisensa uudella tavallahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Yritysten-ja-tutkijoiden-loydettava-toisensa-uudella-tavalla.aspxYritysten ja tutkijoiden löydettävä toisensa uudella tavalla
5G:n avulla liikenneturvallisuus uudelle tasollehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/5Gn-avulla-liikenneturvallisuus-uudelle-tasolle.aspx5G:n avulla liikenneturvallisuus uudelle tasolle
Simon Kos, Microsoft: Tekoäly rynnii potilaan avuksihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Simon-Kos-Microsoft-Tekoaly-rynnii-potilaan-avuksi.aspxSimon Kos, Microsoft: Tekoäly rynnii potilaan avuksi
Älyliikenteestä suomalaisia vientivalttejahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Alyliikenteesta-suomalaisia-vientivaltteja.aspxÄlyliikenteestä suomalaisia vientivaltteja
Avoimen lähdekoodin infrastruktuuri sähkömekaanisen alan tuotekehityksessähttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Avoimen-lahdekoodin-infrastruktuuri-sahkomekaanisen-alan-tuotekehityksessa.aspxAvoimen lähdekoodin infrastruktuuri sähkömekaanisen alan tuotekehityksessä
ChemSheet-innovaatioilla tietä uusille ratkaisuillehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Chemsheet-innovaatioilla-tietä-uusille-ratkaisuille.aspxChemSheet-innovaatioilla tietä uusille ratkaisuille
Digikärjellä kaivokseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Digikärjella-kaivokseen.aspxDigikärjellä kaivokseen
Energiaministeri laajentaisi päästökauppaahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Energiaministeri-laajentaisi-paastokauppaa.aspxEnergiaministeri laajentaisi päästökauppaa
Energiavarastojen kysyntä kasvaa vauhdillahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Energiavarastojen-kysynta-kasvaa-vauhdilla.aspxEnergiavarastojen kysyntä kasvaa vauhdilla
Matti Apunen: Ennen kuin tieto hukkuu numeroihinhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ennen-kuin-tieto-hukkuu-numeroihin.aspxMatti Apunen: Ennen kuin tieto hukkuu numeroihin
Hybridimenetelmillä uusia ratkaisuja metallien kierrätykseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/hybridimenetelmilla-uusia-ratkaisuja-metallien-kierratykseen.aspxHybridimenetelmillä uusia ratkaisuja metallien kierrätykseen
Ilman hiilidioksidista raaka-aine polttoaineisiin, kemikaaleihin ja ruokaanhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ilman-hiilidioksidista-raaka-aine-polttoaineisiin-kemikaaleihin-ja-ruokaan.aspxIlman hiilidioksidista raaka-aine polttoaineisiin, kemikaaleihin ja ruokaan
Impulssi 2/2015https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2015.aspxImpulssi 2/2015
Impulssi 2/2017https://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2017.aspxImpulssi 2/2017
Joustavan energiatuotannon kärkimaaksihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Joustavan-energian-karkimaaksi.aspxJoustavan energiatuotannon kärkimaaksi
Kaikki katseet uudistumiseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kaikki-katseet-uudistumiseen.aspxKaikki katseet uudistumiseen
Kalasatamasta älykkään energian mallialuehttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kalasatamasta-alykkaan-energian-mallialue.aspxKalasatamasta älykkään energian mallialue
Kansainvälinen yrittäjyys ei toteudu hetkessä vaan siihen kasvetaanhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kansainvälinen-yrittäjyys-ei-toteudu-hetkessä-vaan-siihen-kasvetaan.aspxKansainvälinen yrittäjyys ei toteudu hetkessä vaan siihen kasvetaan
Laitteet kämmenen kokoisiksihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Laitteet-kammenen-kokoisiksi.aspxLaitteet kämmenen kokoisiksi
Liiketoimintaa liikenteeseenhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Liiketoimintaa-liikenteeseen.aspxLiiketoimintaa liikenteeseen
Mahdollisuus piilee haasteissahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mahdollisuus-piilee-haasteissa.aspxMahdollisuus piilee haasteissa
Matti Apunen: Ongelma nimeltä huippuosaajahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Matti-Apunen-Ongelma-nimelta-huippuosaaja.aspxMatti Apunen: Ongelma nimeltä huippuosaaja
Menetelmiä parempaan päätöksentekoonhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Menetelmia-parempaan-paatoksentekoon.aspxMenetelmiä parempaan päätöksentekoon
Selluloosakuitu herättää vanhan puuvillatekstiilin uuteen eloonhttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Selluloosakuitu-herattaa-kaytetyn-puuvillatekstiilin-uuteen-eloon.aspxSelluloosakuitu herättää vanhan puuvillatekstiilin uuteen eloon
Suomi on hyvä investointihttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Suomi-on-hyva-investointi.aspxSuomi on hyvä investointi
Tehdään totta biotaloudestahttps://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tehdaan-totta-biotaloudesta.aspxTehdään totta biotaloudesta