Sign In

Janne Järvinen VTT:lle datapohjaisten ratkaisujen vetäjäksi

24.5.2018

Janne Järvinen (PhD) aloittaa VTT:llä datapohjaiset ratkaisut -tutkimusalueen vetäjänä 3.9.2018. Hän siirtyy VTT:lle F-Securen ulkoisen T&K-yhteistyön johtajan tehtävistä.

Järvinen vastaa alueensa johtajana Teknologian tutkimuskeskus VTT:n strategian mukaisesti asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi kehitettävien edistyksellisten ja lisäarvoa tuottavien innovaatioiden ja ratkaisujen toteutumisesta sekä toimii aktiivisesti digitaalisen muutoksen ja teknologiakehityksen eturintamassa.

"VTT:n datapohjaiset ratkaisut -tutkimusalueella on keskeinen rooli ohjelmistointensiivisen teollisuuden meneillään olevan suuren murroksen mahdollistajana. Olen innoissani päästessäni työskentelemään erittäin kokeneiden ja osaavien ihmisten kanssa aikamme kiinnostavimpiin kuuluvien haasteiden parissa", Järvinen toteaa.

"Hän on erittäin kokenut innovaatiovaikuttaja ja verkostojen rakentaja. Olen iloinen, että saamme hänet vastaamaan koko teollisuuden ja yhteiskunnan kannalta merkittävästä tutkimusalueesta", toteaa liiketoimintajohtaja Tua Huomo.

Järvisellä on vankka, yli 25 vuoden kokemus ohjelmistoalan eri tehtävistä pienissä ja suurissa ohjelmistoyrityksissä. Hän on myös toiminut useissa ohjelmistointensiivisten alojen kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimusohjelmissa ja -verkostoissa, kuten DIMECC ja EIT Digital. Tohtoriksi hän väitteli VTT:llä ollessaan vuonna 2000 Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta ja palaa VTT:lle yritysmaailmassa kerryttämänsä vuosien kokemuksen jälkeen.

Lisätietoja:

Janne Järvinen
Puh. +358 040 754 4738