Sign In

Kristiina Kruus Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi

25.9.2018

Kristiina KruusAalto-yliopiston hallitus on nimittänyt Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n tutkimusprofessori Kristiina Kruusin Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi. Hän aloittaa viisivuotisen kautensa 1.12.2018.

Tekniikan tohtori Kristiina Kruus (s. 1959) väitteli teollisesta mikrobiologiasta Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1996. Hän on toiminut VTT:ssä vuodesta 1997 alkaen, ja vuodesta 2010 lähtien tutkimusprofessorina, alueenaan uusiutuvien biomassojen entsymologia. Kruus johtaa VTT:n puolelta Suomen Akatemian lippulaivarahoituksen saanutta Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistä CERES-osaamiskeskittymää, joka kehittää uusia biomateriaaleja. Vuosina 2014–2017 hän johti VTT:n Tie Biotalouteen -kärkiohjelmaa.

Hän on useiden tieteellisten toimikuntien, mm. Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan jäsen. Kruus on Helsingin yliopiston entsyymibioteknologian dosentti ja hän on opettanut sekä Helsingin yliopistossa että Aallossa. Hänellä on pitkä kokemus maisteri- ja tohtoriopiskelijoiden ohjaamisesta.

”Olen todella iloinen, että saamme Kristiina Kruusin Kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi. Hänellä on erittäin vahva tutkimustausta, hyvät kotimaiset ja kansainväliset ammatilliset verkostot ja toimivat yhteydet alan teollisuuteen. Monialaisen yhteistyön johtaminen on hänen vahvuutensa. Toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi Aaltoon,” sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

”Aalto-yliopistosta on kehittynyt alansa edelläkävijä ei pelkästään Suomessa vaan myös kansainvälisesti. Se yhdistää kiinnostavalla tavalla taiteen, tieteen ja teknologian. On hienoa päästä tähän dynaamiseen ja monitieteelliseen yhteisöön ja osallistua sen kehittämiseen,” sanoo Kristiina Kruus.

”Kristiina Kruus on ollut tärkeässä roolissa biotalousosaamisemme kehittämisessä ja Aallon kanssa yhteisen lippulaivahankkeen varmistamisessa ja käynnistämisessä. Haluan onnitella häntä uudesta nimityksestä ja uskon, että pystymme yhdessä syventämään strategisesti tärkeää biotalouspartneruuttamme,” kommentoi Jussi Manninen, liiketoiminta-alueen johtaja, VTT.

Kristiina Kruus raportoi provosti Kristiina Mäkelälle.

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi