Sign In

Suomalaisesta tutkimushankkeesta työkaluja tekoälysovellusten eettiseen kehittämiseen ja käyttöön

16.10.2019

Tekoäly yleistyy, siitä puhutaan kaikkialla ja sen sovelluskohteet laajenevat jatkuvasti. Tekoälyn käytöllä tavoitellaan positiivisia vaikutuksia, mutta samalla sen laajentuva käyttö aiheuttaa huolta sosiaalisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista ja luo paineita uusien pelisääntöjen luomiselle. Uudessa Suomen Akatemian strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessa pureudutaan tekoälyn eettiseen ja kestävään soveltamiseen.

 

Tampereen, Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistojen, VTT Oy:n ja 4FRONT Oy:n ETAIROS (Ethical AI for the Governance of the Society) -hanke tutkii tekoälyn soveltamista ja etsii tapoja huomioida eettiset kysymykset tekoälyn kehittämisessä ja käytössä yhteiskunnan ohjauksen näkökulmasta. Tekoälyyn liittyvistä eettisistä kysymyksistä on käyty vilkasta keskustelua, mutta vakiintuneita käytäntöjä ja pelisääntöjä ei vielä ole. Tutkimushanke etsii ratkaisuja tähän tarpeeseen.

Työkaluja sovellusten kehittäjille ja käyttäjille

ETAIROS-tutkimushankkeessa pyritään tunnistamaan tekoälyjärjestelmien eettiset ongelmat jo sovellusten suunnitteluvaiheessa. Lisäksi hankkeessa kehitetään suunnittelumenetelmiä, joiden avulla eettiset ongelmat olisivat vältettävissä. Hankkeessa paneudutaan tekoälyä koskevaan yhteiskunnalliseen ohjaukseen ja sääntelyyn, sekä etsitään käytännön ratkaisuja eri teema-alueilla kuten sosiaali- ja terveyspalveluissa, turvallisuusalalla sekä autonomisten järjestelmien kentällä.

"Tavoitteenamme on löytää sellaisia ratkaisuja, joiden avulla tekoälyä voidaan parhaiten hyödyntää julkisessa palvelutuotannossa ja ohjauksessa. Haluamme luoda käytännön toimintamalleja ja työkaluja, jotka auttavat sekä tekoälysovellusten tekijöitä että näiden käyttäjiä huomiomaan eettiset kysymykset", sanoo hankkeen johtaja, professori Jyrki Nummenmaa Tampereen yliopistosta.

"Sovelluskehityksen työkalujen lisäksi hankkeessa kehitetään julkisen sektorin toimijoille välineitä kuten periaatteita ja toimintaohjeita tekoälyn eettiseen suunnitteluun ja käyttöön sekä tekoälyn käytön hallintaan", kertoo johtava tutkija Jaana Leikas VTT:ltä.

Ainutlaatuisen hankkeesta tekee sen monialaisuus. Mukana on tutkijoita tietojenkäsittelyn, filosofian (sosiaalietiikan), tilastotieteen (koneoppimisen), oikeustieteen, kognitiotieteen, hallintotieteen ja yhteiskuntatieteen aloilta.

 

Ratkaisuja kehitetään yhteistyössä 

Hankkeessa tehdään myös tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien välillä. Hankkeen yhteistyökumppaneina on julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita. Lokakuun alussa järjestetty käynnistyskokous kokosi yhteen lähes 50 osallistujaa.

Käynnistyskokouksessa käytiin vilkasta keskustelua tekoälyn mahdollisuuksista, mutta erityisesti sen käyttöön liittyvistä ajankohtaisista ongelmista ja ratkaisemattomista kysymyksistä. Kela, yksi ETAIROS-hankkeen yhteistyökumppaneista, tarjoaa tarkasteluun oman näkökulmansa. "Tutkimme tekoälyn hyödyntämistä mm. koneoppimisen, konenäön ja tekstianalytiikan keinoin" kertoo Sauli Jäppinen Kelasta. " ETAIROS-yhteistyön toivomme edistävän eettisiä tarkasteluja koskien mm. etuuskäsittelyprosessin tehostamista koneoppimisen keinoin sekä riskiryhmien, esim. syrjäytymisvaarassa olevien nuorien, tunnistamista palveluohjauksessa."

Tutkimushankkeen seuraavassa vaiheessa lähdetään etsimään konkreettisia ratkaisuja tunnistettuihin ongelmiin yhteistyötä edelleen tiivistäen.

Elokuussa käynnistyneen tutkimushankkeen ensimmäinen vaihe jatkuu vuoteen 2022 asti.

 

Lisätiedot

 

Lisätietoja ETAIROS-hankkeesta antaa Prof. Jyrki Nummenmaa, ETAIROS-hankkeen johtaja, Tampereen yliopisto, jyrki.nummenmaa@tuni.fi,  0400 5277 999

 

Lisätietoja ETAIROS-hankkeen vuorovaikutuksesta ja viestinnästä antaa dosentti, vanhempi asiantuntija Kalle Piirainen, Lappeenrannan LUT-yliopisto / 4FRONT OY, kalle.piirainen@4front.fi, 040 5838 348

Lisätiedot:

Lisätietoja ETAIROS-hankkeesta antaa Prof. Jyrki Nummenmaa, ETAIROS-hankkeen johtaja, Tampereen yliopisto, jyrki.nummenmaa@tuni.fi,  0400 5277 999

Lisätietoja ETAIROS-hankkeen vuorovaikutuksesta ja viestinnästä antaa dosentti, vanhempi asiantuntija Kalle Piirainen, Lappeenrannan LUT-yliopisto / 4FRONT OY, kalle.piirainen@4front.fi, 040 5838 348