Sign In

DigiInventory - Digitaaliset metsänarviointimenetelmät puuhuollon tehostajina

Metsänarviointiin ja puunkorjuuseen digitaalisia apuvälineitä

Metsänarvioinnissa käytettävät puustotiedot on saatu perinteisesti maastossa mitattujen otantakoealojen perusteella estimoimalla. Nykyisin käyttöön on otettu myös laajojen alueiden laserkeilausta, joilla otantakoealojen tulokset on yleistetty koskemaan suuria metsäalueita. Kummankin menetelmän puutteena on tarkan puukohtaisen tiedon puuttuminen ja epätarkkuudet. Lisäksi maastotyö on kallista. Jotta puunkorjuussa voidaan käyttää korjuukoneen apuna puukohtaista laserkeilausta, täytyy löytää tarkempia ja edullisempia sovelluksia kuin nykyään on tarjolla. Lisäksi laitteen pitäisi pystyä integroimaan metsäkoneisiin.

Hankkeen valmistelun lähtökohtana on ollut uusimman tiedon ja näkemysten sekä viimeaikaisen 3D
mittaustekniikassa tapahtuneen teknisen kehityksen hyödyntäminen metsänomistuksen, metsien käytön ja lisääntyvän puunkorjuun muutoksissa. Puunkorjuun kasvavien haasteiden ja pohjoisen Keski-Suomen lisääntyvän kysynnän takia on ensiarvoisen tärkeää löytää uusia kustannustehokkaita ja innovatiivisia ratkaisuja eri prioriteettien tyydyttämiseksi ja taloudellisuuden parantamiseksi.

Tavoitteet

Ensisijaisena tavoitteena on testien ja pilotointien avulla luoda valmiuksia digitaalisen
metsänarviointitiedon kustannusten alentamiselle ja tiedonkeruun joukkoistamiselle puuhuollon tehostamiseksi ja entistä tarkemman puusto- ja puukohtaisen tiedon tarjoamiseksi niin metsänomistajille kuin puun käyttäjille. Maastolaserkeilauksen ja dronen käyttö datan keruussa tarkentaa metsänarviointia, auttaa leimikkosuunnittelua ja mahdollistaa metsikön tarkan visualisoinnin. Muutokset metsässä, muun muassa hakkuuehdotukset, voidaan kuvata metsänomistajalle virtuaalisesti eri käsittelyvaihtoehtojen vaikutusten arvioimiseksi. Tarkempi tieto yksittäisistä rungoista helpottaa merkittävästi korjuukoneen kuljettajaa hakattavan puun valinnassa ja katkonnassa.

Metsän puuston arvon määritys saadaan maastolaserkeilausdatan avulla tarkaksi ja esimerkiksi metsäkaupat voidaan tehdä entistä täsmällisemmän ja luotettavan arvon määrityksen perusteella; puun ostaja saa entistä tarkemmin etukäteen tietää, millaisia runkoja metsästä saadaan ja mikä on juuri hänen metsäänsä parhaiten sopiva ostajan tarjoama optimaalinen katkontamatriisi. Lisäksi hankkeessa luodaan valmiuksia konkreettisille palvelukonsepteille metsäalan eri toimijoita varten.

 KS liitto.jpgVipuvoimaaEU_2014_2020_rgb.png EU_EAKR_FI_vertical_20mm_rgb.png  VTT_RGB.jpg