Uusi julkaisu Suomen metsävarojen hyödyntämisestä energiantuotannossa

20.3.2018

Uusiutuvaa energiaa edistävä organisaatio IRENA julkaisi raportin, joka esittelee Suomen kestävän kehityksen mukaista, tehokasta ja innovatiivista puuenergian käyttöä. Bioenergy from Finnish Forests: Sustainable, efficient, modern use of wood -raportti on valmistunut IRENAn, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyönä.

Suomessa noin puolet puusta hyödynnetään lämmön ja sähkön tuotantoon. Energiantuotannossa käytetty puu on pääosin metsäteollisuuden sivuvirtoja ja metsätähteitä, joita käytetään sekä kaukolämpölaitoksissa että yhdistetyissä lämmön ja sähköntuotantolaitoksissa (CHP-laitoksissa), jotka hyödyntävät leijukerrosteknologiaa sekä poltossa että kaasutuksessa.

Raportti kuvaa suomalaista näkemystä kiinteiden biopolttoaineiden käytöstä, joka perustuu puutähteiden hyödyntämiseen. Raportti, jonka VTT ja International Renewable Energy Agency (IRENA) ovat laatineet tarjoaa malleja myös muille maille kestävän kehityksen mukaisesta metsäenergian käytöstä.

Raportti esittelee seuraavat esimerkit:

  • Keski-Suomessa toimii uusi biotuotetehdas, joka hyödyntää teollisen tuotannon puutähteitä omassa energiantuotannossa ja tuottaa lämpöä lähikaupungille ja läheisille teollisuusyrityksille sekä sähköä pohjoismaisille sähkömarkkinoille. Biotuotetehdas tuottaa sellua ja tärpättiä sekä korkean jalostusasteen tuotteita, kuten lannoitteita ja nestemäisiä polttoaineita. Myös puuraaka-aineisiin perustuvat tekstiilit ja biokomposiitit ovat kehitystyön alla.
  • Etelä-Suomessa toimiva CHP-laitos toimii 96 prosentin hyötysuhteella hyödyntäen myös kosteiden polttoaineiden energian savukaasuista savukaasulauhduttimen avulla.
  • CHP-laitos Itä-Suomessa tuottaa pyrolyysiöljyä metsätähteistä ja sahanpurusta käyttäen leijukattilan lämpöä pyrolyysiprosessiin sekä pyrolyysikaasuja lisälämmön ja sähkön tuotantoon.

Aktiivinen metsänhoito on lisännyt Suomen metsien hiilivarantoa ja puuta hyödynnetään myös energiantuotannossa. Metsien kasvu on kaksinkertaistunut 1950-luvulta lähtien, mikä mahdollistaa kestävän kehityksen mukaisen hyödyntämisen.

Toinen puolisko Suomen puusta käytetään sahatavaran ja muiden mekaanisten metsäteollisuuden tuotteiden sekä sellun ja paperin tuotantoon, joiden hyödyntämisessä uudet teknologiat tuovat kustannussäästöä ja edistävät kestävää metsätaloutta.

Raportti verkossa: www.irena.org/publications/2018/Mar/Bioenergy-from-Finnish-forests

Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00

VTT
Eija Alakangas, johtava tutkija
eija.alakangas@vtt.fi
puh. 0400 542454

VTT
Tiina Koljonen, tutkimustiimin päällikkö
tiina.koljonen@vtt.fi
puh. 050 3599549

Työ- ja elinkeinoministeriö
Kati Veijonen, ylitarkastaja
kati.veijonen@tem.fi
puh. 029 504 7170

IRENA
Jeffrey Skeer, Senior Programme Officer - Technology cooperation
JSkeer@irena.org
tel. +49 162 274 8052